Erityispätevyys

Perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyys on Suomen Lääkäriliiton erityispätevyysjärjestelmään keväällä 2024 hyväksytty koulutusohjelma, jota ylläpitää Suomen Perinataalimielenterveys ry:n lääkärijaos.

Tämän erityispätevyysohjelman yleisenä tavoitteena on syventää lasta odottavien, synnyttävien ja vauvaperheiden kanssa työskentelevien lääkärien perinataaliajan mielenterveyden ilmiöiden ymmärrystä ja oikea-aikaista hoitoa. Näin ennaltaehkäistään perinataalikauden mielenterveyttä kuormittavien tapahtumien pitkäaikaisseurauksia.

Perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyysohjelman tavoitteena on, että sellaisen pätevyyden suorittanut lääkäri tuntee perinataaliajan erityispiirteet oman alansa ohella myös mielenterveyden näkökulmasta ja pätevöityy monitahoisesti perinataaliajan mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyyn, kliiniseen kuvaan ja hoitoon.

Pätevöityjän on tärkeää tuntea perinataaliajan palvelujärjestelmän kokonaisuus ja hallita työskentely moniammatillisessa työryhmässä sekä osata toimia sosiaali- ja terveyspalveluiden välisessä yhteistyössä kunkin perheen tilanteen ja tarpeiden mukaan.

1. Ohjelman sisältö

Perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyyteen johtavan kouluttautumisen tulee muodostaa mielekäs kokonaisuus, jossa on huomioitu pätevöityjän pohjakoulutus, erikoisala, ammattitaito ja tarpeet.

Koulutuksen tavoitteet -välilehdellä luetellaan osaamisalueet, joista pätevöityjältä vaaditaan tietoa ja osaamista. Osaamisen syvyys riippuu pätevöityjän omasta erikoisalasta ja työtehtävästä.

1.1. Pohjakoulutus

Lääketieteen lisensiaatin tai erikoislääkärin tutkinto. Perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyys täydentää osaamista naistentautien ja synnytysten, psykiatrian, lastenpsykiatrian, lastentautien, terveydenhuollon ja yleislääketieteen erikoisaloilla.

1.2. Käytännön palvelu

Perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyyden suorittaminen edellyttää vähintään kahden vuoden pituista työskentelyä lääkärinä palvelujärjestelmän eri tasoilla soveltuvissa palveluyksiköissä, joita on lueteltu Palveluyksiköt-välilehdellä.

Kahden vuoden palveluajasta ainakin vuoden ajan tulee työskennellä vähintään 6 kuukauden jaksoina kahdella eri palvelutasolla tai erikoisalalla tehtävissä, joissa hoidetaan perinataaliajan mielenterveysongelmia moniammatillisissa työryhmissä. Toisen vuoden palvelut voivat koostua useammasta eri mittaisesta jaksosta, ei kuitenkaan alle kuukauden pituisista. On suositeltavaa, että perinataaliajan mielenterveysongelmista kärsiviä potilaita keskitetään erityispätevyyskoulutuksessa oleville lääkäreille ja myöhemmin erityispätevyyden omaaville lääkäreille.

Perehtyneisyys erityispätevyyden muille osaamisalueille osoitetaan portfoliossa. Pätevöitymisen kokonaisuus rakennetaan yksilöllisesti perustuen kouluttautujan pohjakoulutukseen, aiempaan työkokemukseen ja muuhun osaamiseen.

Hyväksyttävä käytännön palvelu voi olla osa suoritettavana olevaa tai aikaisemmin suoritettua erikoislääkärin tutkintoa. Pääsääntöisesti palvelu ei kuitenkaan saa olla kymmentä vuotta vanhempaa.

1.3. Teoreettinen kurssimuotoinen koulutus

Teoreettista kurssimuotoista koulutusta vähintään 80 tuntia. Sen tulee kattaa monipuolisesti erityispätevyyden kaikkia osaamisalueita, jotka on lueteltuna koulutuksen tavoitteet -välilehdellä. Osa koulutuksista voi olla kansainvälisiä. Koulutuksen antajana voi toimia lääketieteellinen yksikkö, yhdistys tai muu vastaava taho. Suomen Perinataalimielenterveys ry:n järjestämät koulutukset hyväksytään osaksi teoreettista koulutusta. Muiden tahojen järjestämiä alan koulutuksia kerätään yhdistyksen verkkosivujen Koulutuskalenteriin.

Pohjakoulutuksena toimii 40 tunnin laajuinen perinataalisen mielenterveystyön runkokoulutus tai sitä vastaava muista koulutuksista kerätty erityispätevyystoimikunnan hyväksymä kokonaisuus. Runkokoulutus suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä eri lääkärijärjestöjen ja muiden perinataalimielenterveyden ammattilaisten (psykologit, kätilöt, terveydenhoitajat ja sosiaalialan työntekijät) kesken ja se käynnistyy vuonna 2026. 

Pätevöityjän koulutuksen suunnittelussa on suositeltavaa käyttää perinataalisen mielenterveystyön alalla kokenutta mentoria, joka toimii myös ohjaajana koko pätevöitymisen ajan.

Suositeltavaa kirjallisuutta löytyy omalta välilehdeltään.

1.4. Kuulustelu tai muu pätevöitymisen osoittaminen

Kuulustelun sijaan hakija kokoaa portfolion, jolla vaatimusten mukainen pätevöityminen osoitetaan. Portfolioon kootaan luotettavat selvitykset riittävistä palveluista sekä koulutuksista, ja vaatimusten mukaiset kuvaukset potilastapauksista, työskentelyn sisällöstä ja perinataaliajan palvelujärjestelmästä omalla hyvinvointialueella. 

Erityispätevyystoimikunta käsittelee hakemukset ja esittää vaatimusten täytyttyä Suomen Lääkäriliitolle perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyyden myöntämistä.

2. Koulutuspaikat ja kouluttajat, ohjaajat ja mentorit

Lääkäri tekee hakemuksen pätevöityjäksi erityispätevyystoimikunnalle koulutuksen alkuvaiheessa. Toimikunta nimeää hänelle silloin mentorin. Pätevöityjä tekee mentorin kanssa kirjallisen pätevöitymissuunnitelman, jonka erityispätevyystoimikunta hyväksyy. Mentori seuraa ja tukee pätevöityjää kouluttautumisen aikana.

Käytännön palveluyksiköitä, jotka soveltuvat perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyyden suorittamiseen on koottu Palveluyksiköt-välilehdelle.

3. Ohjelman vastuutaho ja erityispätevyysasioiden käsittely yhdistyksessä

Perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyysohjelmasta vastaa Suomen Perinataalimielenterveys ry. Erityispätevyysasioiden käsittelyä varten on perustettu toimikunta, johon on kutsuttu edustaja kaikista erikoislääkäriyhdistyksistä, joiden alaan perinataaliajan mielenterveyden asiat ja lääketieteellinen hoitaminen oleellisesti kuuluvat. Toimikunta kokoontuu säännöllisesti ainakin kahdesti vuodessa tai useamminkin, jos erityispätevyysasioiden käsittely sitä vaatii.

4. Erityispätevyyden myöntäminen ja hakeminen liiton jäsenelle

Perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyys voidaan myöntää lääkärille, joka täyttää erityispätevyyden vaatimukset. Hakemus tehdään toimikunnalle, joka varmistaa edellytysten täyttymisen ja tekee esityksen Lääkäriliitolle erityispätevyyden myöntämiseksi. Hakijan tulee olla Suomen Lääkäriliiton jäsen. Lääkäriliitto perii asian käsittelystä käsittelymaksun. Myönnetyt erityispätevyydet julkaistaan Lääkärilehdessä. Liiton jäsenrekisteriin viedään tieto myönnetystä erityispätevyydestä. Lääkäri käyttää saamastaan pätevyydestä nimitystä Perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyys.

5. Siirtymäaika

Siirtymäaika on kolme vuotta erityispätevyysohjelman hyväksymisestä. Sen aikana Suomen Perinataalimielenterveys ry:n lääkärijaos, jossa on laaja edustus eri erikoisaloilta, hoitaa tähän erityispätevyyteen liittyviä asioita. Siirtymäkauden aikana Suomen Perinataalimielenterveys ry:n toimesta perustetaan pysyvä toimikunta hoitamaan erityispätevyysasioiden käsittelyä.

Siirtymäaikana em. lääkärijaos tai toimikunta voi ehdottaa Lääkäriliitolle erityispätevyyden myöntämistä lääkärille, jonka arvioidaan hankkineen jo aikaisemmin käytännön kokemusta ja koulutusta riittävästi raskaus-, synnytys- ja vauva-ajan mielenterveysasioiden hoitamisessa tämän erityispätevyysohjelman edellyttämässä laajuudessa. Erityispätevyyttä haetaan täyttämällä portfolio, joka sisältää viisi tapausselostusta ja oman alueen perinataalisen mielenterveystyön palvelujärjestelmän kuvauksen. Hakijan tulee esittää luotettava selvitys asiaan kuuluvista palvelusuhteista, joiden hän katsoo olevan erityispätevyyden vaatimusten mukaisia. Lisäksi hakijan tulee nimetä kaksi perinataalimielenterveyden alalla työskentelevää suosittelijaa, joista ainakin toinen on lääkäri. Lääkärijaos/toimikunta voi harkinnan mukaan edellyttää hakijaa täydentämään portfoliotaan, jos jonkin osa-alueen osaamisen arvioidaan vaativan lisää näyttöä.

Kaikkien lääkäreiden, joille perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyys on siirtymäaikana tai sen jälkeen myönnetty, toivotaan jatkossa osallistuvan mentoreina uusien erityispätevyyden suorittajien kouluttamiseen ja ohjaamiseen.

6. Esityksen tehneen työryhmän/ toimikunnan jäsenet

Suomen Perinataalimielenterveys ry:n lääkärijaoksessa esityksen valmistelussa ovat olleet mukana seuraavat lääkärit:

Tiina Riekki, LT, vs.el, Oulun yliopisto, Kliinisen lääketieteen tutkimusyksikkö, Psykiatrian klinikka ja Pohde, Oulun Eteläisen mielenterveyspalvelut

Johanna Pietikäinen, LT, psykiatrian erikoislääkäri, HUS perinataalipsykiatrian konsultoiva apulaisylilääkäri, Meilahden psykiatrinen konsultaatiopoliklinikka; perinataalipsykiatrinen konsultti, VaKe hyvinvointialue perhepalvelut

Tove Hertzberg, psykiatrian erikoislääkäri, Lääkäriasema Femeda

Päivi Ronkainen, LT, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti, KYS

Hanna Halkosaari, lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri, TYKS

Elina Silvan, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, Kanta-Hämeen hyvintointialue

Katja Murtoniemi, LT, perinatologi, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, TYKS

Ulla Sankilampi, LT, professori, neonatologi, osastonylilääkäri, KYS ja Itä-Suomen yliopisto

Reima Santala, yleislääketieteen ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri (eläkkeellä) erityistason perheterapeutti, psykoterapeutti, Theraplay®-terapeutti, Balint-työnohjaaja, Lastenneuvola- ja kouluterveydenhuoltotyön, Kansainvälisen terveydenhuollon ja Kuntoutuksen erityispätevyydet

7. Käsittelyt erikoislääkäriyhdistyksissä/ liiton alaosastoissa ennen liiton professiojaoksen käsittelyä

Puoltavat lausunnot perinataalisen mielenterveystyön erityispätevyyden perustamiseksi on saatu seuraavilta tahoilta:

  • Suomen Gynekologiyhdistys
  • Suomen Lastenpsykiatriyhdistys
  • Suomen Psykiatriyhdistys
  • Suomen Yleislääkärit GPF
  • Suomen Perinnöllisyyslääkärit ry
  • Suomen Perinatologinen seura
  • Finnish association for Infant Mental Healt – Pirpana ry
  • Suomen Psykologiliitto
  • Suomen Kätilöliitto
  • Suomen Terveydenhoitajaliitto.

8. Yhteyshenkilö ja yhteystiedot

Tiina Riekki, Lääkärijaoksen puheenjohtaja, Suomen Perinataalimielenterveys ry, tiina.riekki@oulu.fi

Johanna Pietikäinen, Lääkärijaoksen sihteeri, Suomen Perinataalimielenterveys ry, johanna.pietikainen@hus.fi